Hautajaisten musiikki

Siinä missä sanat loppuvat, musiikki jatkaa kulkuaan. Surun keskellä sanat eivät aina tuo lohtua eivätkä onnistu kuvaamaan kaipausta. Musiikki voi lohduttaa ja kantaa raskaalla hetkellä, tuoda toivoa ja antaa tunteille väylän. Musiikki on tärkeä osa siunaustilaisuutta.Siunaustilaisuuteen kuuluu yleensä urkumusiikkia, virsiä sekä mahdollisia musiikkiesityksiä. Myös haudalla veisataan yhdessä virsi. Samoin muistotilaisuuteen voivat kuulua virret ja muu musiikki.

Siunaustilaisuudessa virsiä lauletaan tavallisesti kolme. Virsien valinnassa on hyvä huomioida niiden sopivuus tilaisuuden sisältöön. Myös mahdollisen muun musiikin tulee sopia toimituksen sisältöön ja jumalanpalvelusluonteeseen. Kanttori auttaa mielellään virsien, laulujen ja urkumusiikin valinnassa.

Seuraavassa on lueteltu tutuimpia siunaustilaisuuden alku- tai loppusoittoina käytettyjä kappaleita.


  • Lindberg: Vanha virsi Taalainmaan karjamajoilta
  • Albinoni: Adagio
  • Händel: Largo
  • Bach: Air
  • Virsi 396 (Käyn kohti sinua, ns. Titanic-hymni)
  • Järnefelt: Berceuse/Kehtolaulu
  • Boëllmann: Priére á Nodre-Dame
  • Koskimäki: Surusoitto
  • Kansansävelmä: Koska valaisee koin tähtönen

Siunaustilaisuuksissa paljon käytettyjä virsiä ovat esimerkiksi:

  • 30 Maa on niin kaunis
  • 338 Päivä vain ja hetki kerrallansa
  • 341 Kiitos sulle, Jumalani
  • 377 Sun haltuus, rakas Isäni
  • 388 Jeesus, johdata
  • 396 Käyn kohti sinua
  • 397 Kun on turva Jumalassa
  • 490 Mä silmät luon ylös taivaaseen
  • 495 Nyt kulkee halki korpimaan
  • 517 Herra, kädelläsi, asua mä saan
  • 548 Tule kanssani Herra Jeesus
  • 555 Oi Herra, luoksein jää
  • 600 Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan
  • 631 Oi Herra, jos mä matkamies maan
  • 499 Jumalan kämmenellä

Virreksi voi valita myös kuolleelle läheiselle tai omaiselle tärkeän ja sopivan virren. Virsikirjamme virret löydät Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sivuilta evl.fi.

Siunaustilaisuuteen ja muistotilaisuuteen sopivia yksinlauluja ovat mm.:

  • Haapasalo: Kanteleeni
  • Hannikainen: Suojelusenkeli (Maan korvessa kulkevi lapsosen tie)
  • kansansävelmä: Kristallivirta
  • kansansävelmä: Hiljainen tienoo
  • kansansävelmä: Olen kuullut, on kaupunki tuolla
  • kansansävelmä: Täällä Pohjantähden alla
  • Löytty: Pidä minusta kiinni
  • Merikanto: Oi, muistatko vielä sen virren
  • Turpel: Taivaassa minulla on sinut
  • Koskimäki: Iltakellot