Uutislistaukseen

Kansanlaulukirkko 8.3.

Jehiel2.jpg

Jehiel-kuoro toimii esilaulajina Kansanlaulukirkossa.

Jehiel-kuoro toimi musiikkijumalanpalveluksen esilaulajana. Seurakuntalaisten on helppo halutessaan yhtyä lauluihin, joiden sävelet ovat monille tuttuja jo kansakoulusta. Niin ikään tilaisuutta voi tulla pelkästään kuuntelemaan.

Kansanlaulujen melodioiden käyttö ei ole uutta suomalaisessa virsiperinteessä. Jo aiemmin tuttuihin lauluihin on sanoitettu hengellisiä tekstejä. Monista muista maista  virsikirjaan otetuissa lauluissa on ollut myös yleisesti tunnetun kansanlaulun sävel pohjana.

Runoilija Anna-Mari Kaskinen on laatinut tuttuihin, suomalaisiin kansanlauluihin  hengelliset sanat nykyajan ihmiselle. Laulut on sovitettu sanajumalanpalveluksen kaavaan.

Kansanlaulukirkon liturgina toimii seurakuntapastori Jari Kolmonen.

Lauluja säestävät Emmi Haapamäki, huilu, Harri Kalliomaa, kitara, Heli Kivistö, viulu, Pia-Lena Leskinen, piano ja Markku Lönngren, basso. Hän huolehtii lisäksi  äänentoistosta.

Pia-Lena Leskinen on kuoron vetäjä ja harjoituttanut laulut. Kuoroa ohjaa Virva Emmes.

Kansanlaulukirkkoon pohjautuvia jumalanpalveluksia on Suomen seurakunnissa järjestetty vuodesta 2004 alkaen. Tarkoituksena on elvyttää yhteislaulua kirkollisissa yhteyksissä ja alentaa kynnystä jumalanpalvelukseen osallistumiseen.

2020-02-25 13:24:00.0