Uutislistaukseen

Matti Salomäki on Lapuan hiippakunnan uusi piispa

3.11.2021 11.22

Matti Salomäki on valittu Lapuan hiippakunnan seuraavaksi piispaksi.

Alustavan ääntenlaskennan mukaan Lapuan tuomiokirkkoseurakunnan tuomiorovasti, TM Matti Salomäki (s. 1968) on saanut 54,8 prosenttia annetuista äänistä piispanvaalin toisella kierroksella 23.11. ja tullut näin valituksi Lapuan hiippakunnan seuraavaksi piispaksi.

Piispanvaalin alustavassa tuloslaskennassa äänet jakautuivat Lapuan hiippakunnan hiippakuntadekaanin Terhi Kairan (s. 1973) ja Matti Salomäen kesken seuraavasti: Matti Salomäki sai yhteensä 478 ääntä ja Terhi Kaira 394 ääntä (45,2 %). Vaalin äänestysprosentti oli 91,4 prosenttia. Äänien jakautuminen rovastikunnittain löytyy hiippakunnan verkkosivuilta.

Matti Salomäki on toiminut Lapuan tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoherrana eli tuomiorovastina vuodesta 2012. Vuosina 1994–2012 hän työskenteli pappina Pielaveden seurakunnassa, vuodesta 2003 kirkkoherrana. Salomäki on ollut pappisedustajana kirkolliskokouksessa vuodesta 2016. Hänet on vihitty papiksi vuonna 1994.

Piispanvaalissa oli 957 äänioikeutettua. Äänioikeutettuja olivat kaikki Lapuan hiippakunnan papit ja lehtorit sekä vastaava määrä maallikkovalitsijoita.

Lapuan hiippakunnan piispanvaalin toinen kierros Terhi Kairan ja Matti Salomäen kesken käytiin 23.11.2021. 

Uuden piispan on määrä aloittaa virassaan 1. helmikuuta 2022. Arkkipiispa Tapio Luoma vihkii hänet virkaan Lapuan tuomiokirkossa sunnuntaina 6. helmikuuta.