Pietarsaaren seurakuntakeskus

Ebba Brahen puistikko 2, 68600 Pietarsaari
040 310 0480 (emäntä) tai 040 310 0471 (vahtimestari)

Pietarsaaren seurakuntakeskus

Pietarsaaren seurakuntakeskus löytyy n. 500 m Pietarsaaren keskustasta, Pietarsaaren hautausmaan ja Kittholman / Vanhan sataman kanavan vierestä. Seurakuntakeskus on Pietarsaaren ruotsalaisen ja suomalaisen seurakunnan sekä Pietarsaarenseudun seurakuntayhtymän käytössä. Sitä käytetään seurakuntien lapsi- ja nuorisotoiminnan, aikuis- ja seniorityön, kuorotoiminnan ja seurakuntien kokoontumisien paikkana. Seurakuntakeskuksessa pidetään myös kasteita, muistotilaisuuksia, häitä, konsertteja ja kokouksia.

Seurakuntakeskuksesta löytyvät seurakuntien seurakuntakansliat ja diakoniavastaanotot kuin myös työntekijöiden työhuoneet. Rakennuksesta löytyy kaksi suurempaa ja kaksi pienempää seurakuntasalia sekä suuri tarjoilutila. Sieltä löytyy myös pieni kappeli, auditorio sekä neljä keskustelu- ja ryhmähuonetta. Seurakuntien nuorisotyön tilat löytyvät puistikon viereisestä siivestä. Päivä- ja iltapäiväkerhotoiminnalle löytyy yhteisiä tiloja ja seurakuntakeskuksen pihalta aidoitettu leikkipuisto.

Seurakuntakeskuksen toisesta kerroksesta löytyy seurakuntayhtymän taloustoimisto ja Rannikon IT-keskus, pohjakerroksesta löytyy keskusrekisteri ja hautatoimisto.

Seurakuntakeskuksessa on valmistuskeittiö josta voi tilata ruoka- ja kahvitarjoiluja. Kappelin eteisestä aulasta löytyy pieni pentrykeittiö jota voidaan käyttää pienemmissä tarjoilutilaisuuksissa. Myös henkilökunnan pentrykeittiötä voidaan käyttää iltaisin pienemmissä tarjoilutilaisuuksissa.

Seurakuntakeskuksen on piirtänyt arkkitehti  Carl-Johan Slotte ja se rakennettiin vuonna  1999.

Seurakuntakeskuksen pääsisäänkäynti on rakennuksen etupuolella, lasikatoksen alla. Hautausmaalta ja leikkipuistosta on käynti rakennuksen toiselta puolelta. Nuorilla on oma sisäänkäynti kadun puolelta. Viereinen hautausmaa ja Johanneksenkappeli löytyy lyhyen kävelymatkan päässä. Pietarsaaren kirkko löytyy n. 500 m päästä.

Soittimet
1 kpl digitaaliset sähköurut, 1 kpl mekaaniset urut, 2 kpl flyygeliä ja 5 kpl pianoa.

Laitteisto
Seurakuntakeskuksesta löytyvällä äänilaitteistolla on mahdollista äänitää suurissa saleissa. Auditoriosta löytyy erillinen äänilaitteisto Dolby surround kaiuttimilla. Induktiosilmukka löytyy kaikista saleista. Molemmista seurakuntasaleista ja auditoriosta löytyy videotykkejä.  Isossa ruotsalaisessa seurakuntasalissa ja auditoriossa on pimennysmahdollisuus. Suuresta ruotsalaisesta salista löytyy erillinen miksauspöytä sekä musiikillisesti vaativampaa esitystä varten paremmat kaiuttimet. Käytettävissä on myös siirrettävä simultaanitulkkauslaitteisto ja äänilaitteisto. Muihin tiloihin on myös mahdollisuus lainata videotykki. Invavessasta löytyy hoitopöytä.

Tila
Rakennus on hyväksytty kokoontumispaikaksi 800 henkilölle. Tilat on kalustettu niin, että niiden käyttö olisi mahdollisimman joustavaa ja tehokasta. Alla lista nykyisestä peruskalustuksesta:
- Suuri ruotsalainen sali, 150 istumapaikkaa riveissä.
- Pieni ruotsalainen sali, 44 istumapaikkaa pöydissä, tarjoilulinjan ollessa salissa ja 60 istumapaikkaa kun  tarjoiltavat haetaan tarjoilusalista. Pieneen saliin saadaan n. 90 istumapaikka riveissä molempien salien ollessa yhteiskäytössä.
- Tarjoilutila, 142 istumapaikaa pöydissä ja tarjoilulinja salissa.
- Suurta ja pientä suomalaista salia käytetään yhteisenä tilana, 84 istumapaikkaa riveissä ja 80 istumapaikkaa pöydissä.
- Auditorio, 52 istumapaikkaa riveissä.
- Kappeli, 30 istumapaikkaa riveissä.
- Ryhmähuone A+A, 24 istumapaikkaa pöydissä.
- Keskusteluhuone B, 10 istumapaikkaa mukavissa nojatuoleissa.
- Keskusteluhuone b, 5 istumapaikkaa pöydässä.
- Ryhmähuone C, 16 istumapaikkaa pöydässä.
- Päiväkerhotila, 20 istumapaikaa matalissa pöydissä.
- Ruotsalainen nuorisotila, 40 istumapaikkaa pöydissä.
- Suomalainen nuorisotila, 40 istumapaikkaa pöydissä.

Inva
Invapaikoitus löytyy pääsisäänkäynnin vierestä. Pääovella on pieni ramppi, jonka avulla pyörätuolilla sisäänpääsy on helpompaa ja pääovelta löytyy myös moottorinen aukaisija joka toimii liiketunnistimella. Invavessa löytyy alakerran vaatenaulakoiden ilmoitustaulua vastapäätä. Väliovi seurakuntakansliapuolelle päin toimii niin ikään moottoroidulla avaajalla. Rakennuksen toiseen kerrokseen pääsee ala-aulan rappuja vastapäätä olevalla hissillä.

Paikoitus
Parkkipaikkoja löytyy niin seurakuntakeskuksen edestä kuin Pietarsaaren vanhan hautausmaan alapuolelta. Tarvittaessa on mahdollista pysäköidä myös Ebba Brahen puistikolle tai paikoitusalueille Pietarsaaren laajennetun hautausmaan yhteydessä, johon on mahdollista ajaa Kittholman / Vanhan sataman kanavan yli menevän sillan kautta.

Vessa
Seurakuntakeskuksesta löytyy useampi erillinen vessa naisille ja miehille sekä invavessa josta löytyy hoitopöytä. Lisäksi löytyy erillinen lastenhoitohuone.

Pääsy
Kun seurakunta yksin järjestää tilaisuuden, ei pääsymaksua peritä. Ajatuksena on, että kaikilla olisi mahdollisuus osallistua. Vapaaehtoinen kolehti voidaan kerätä.

Mikäli joku muu kuin seurakunta on pääjärjestäjä ja seurakunta kanssajärjestäjä voidaan ohjelmalehteä myydä sisäänkäynneillä. Ohjelmalehden osto ei ole pakollista eikä myynti saa antaa sellaista vaikutelmaa. Vaihtoehtoisesti kerätään vapaaehtoinen pääsymaksu. 

Jos tilaisuutta varten vuokrataan koko seurakuntakeskus on mahdollista periä pääsymaksu. Silloin seurakunta ei ole kanssajärjestäjä.

Seurakuntakeskuksen vuokraaminen
Kirkon jäseniltä ei peritä vuokraa kasteista tai siunauksista mutta mahdollisesta tarjoilusta kyllä. Kasteiden yhteydessä on myös mahdollista järjestää tarjoilut itse kappelin aulan edestä löytyvän pentrykeittiön avulla, siitä maksetaan nk. pentrymaksu. Seurakuntakeskus on mahdollista vuokrata häitä, syntymäpäiväjuhlia, konsertteja tai muita tilaisuuksia varten, jotka eivät ole ristiriidassa kirkon uskon kanssa.Vuokrahinnoista päätettään yhteisesti seurakuntayhtymässä. Vuokrahintoja voi katsoa lähemmin tästä.

Induktiosilmukka
Info
Kahvila
Pysäköinti
wc
Wi-Fi
Esteetön kulku

Tapahtumat

ti 21.11. klo 9.00 -11.00

Ebba Brahen puistikko 2, 68600 Pietarsaari

Perhekerho Seurakuntakeskuksessa

Perhekerho seurakuntakeskuksen kerhotiloissa tiistaisin
ke 22.11. klo 14.30

Ebba Brahen puistikko 2, 68600 Pietarsaari

Kirkkokuoro

Kirkkokuoro harjoittelee seurakuntakeskuksen isossa salissa keskiviikkoisin.